Shareway mukana edistämässä Jyväskylän keskustan saavutettavuutta

Toimintatapamme muuttuvat ja kaupungit sen mukana. Työn tekemisen tavat ovat muutoksessa, asumisen tarpeet monipuolistuvat sekä kulutuskäyttäytyminen on erilaista kuin muutama vuosi sitten. Elämme jatkuvassa murroksessa, ja ainoa varma asia tulevaisuudessa on muutos.

Kaupungit kiillottavat vetovoimaisuuttaan ja pyrkivät saamaan lisää asukkaita palveluidensa äärelle. Totuus on kuitenkin se, että suurinkaan kaupunki ei voi yksin tehdä ihmeitä. Me kaupunkilaiset ja paikalliset yrittäjät olemme kaupunkimme sydän, ja vaikutamme omalla toiminnallamme siihen, kuinka viihtyisä kaupunki meillä on.

Mitä Jyväskylä tarjoaa nuorille yrityksille?

Jyväskylä on nuorekas ja rohkeasti uudistuva kaupunki, joka tarjoaa nuorille yrityksille tilaa ja mahdollisuuksia menestyä. Tiivis yhteistyö paikallisten toimijoiden ja Jyväskylän kaupungin kanssa on mahdollistanut paljon, ja apua on aina ollut saatavilla.

Shareway sai alkusysäyksensä kaupungin järjestämästä kilpailusta, jossa etsittiin kuumeisesti ratkaisuja Jyväskylän keskusta-alueen kehittämiseen. Shareway-palvelua kehitimme aluksi paikallisen Crazy Townin upeissa yhteisöllisissä työskentelytiloissa, joista siirryimme Jyväskylän yrityshautomon Yritystehtaan siipien alle jatkuvaan valmennukseen.

Keskustavisio 2030

Jyväskylän kaupungin tavoitteena on kasvattaa jo pelkästään keskusta-asuminen nykyisestä reilusta 15 000 asukkaasta yli 30 000 asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös palveluiden ja niiden saavutettavuuden tulee kehittyä samassa suhteessa. Saavutettavuus, eli liikkumisen helpottaminen on äärimmäisen tärkeä osa kehittyvää keskustaa.

Huoli on valtava erityisesti ydinkeskustan kivijalkaliikkeiden osalta. Kauppakeskuskeskittymät houkuttelevat hoitamaan asioinnin muualla ja keskustassa asioiminen tuntuu haastavalta. Keskustavision tavoitteena on saada lisää asukkaita, kultuuria, elämää ja palveluita keskustaan. Mutta miten tämä kaikki käytännössä saavutetaan?

Uskomme, että olemme osaltamme edistämässä näitä tavoitteita palvelumme kautta. Tuomme pysäköintitilaa tarjolle sieltä, missä ei ole aikaisemmin ollut mahdollista pysäköidä. Mitä muita keinoja meillä on niin kaupunkilaisina kuin yrityksinä edistää oman kaupunkimme viihtyvyttä?

*Lue lisää Jyväskylän kaupungin keskustavisiosta täältä.

Miksi juuri Jyväskylä?

Meiltä on kysytty useasti, että miksi aloitamme juuri Jyväskylästä? On totta, että testaamme palvelumme parhaimpia käytänteitä rakkaassa kotikaupungissamme, Jyväskylässä, ennen siirtymistä muualle Suomeen. Mutta miksi? Palo Shareway-palvelun kehittämiseen on lähtenyt niin kaupungin kuin meidän omista henkilökohtaisista tarpeista löytää pysäköintiongelmaan ja palveluiden saavutettavuuteen ratkaisua. Voisi sanoa, että olemme mukana talkoissa tekemässä kotikaupungistamme entistä viihtyisämpää. Osa totuutta on myös se, että haluamme myös itse pysäköidä helpommin juuri täällä Jyväskylässä.


Meistä

  • Ota yhteyttä
  • Tarinamme
  • Ajankohtaista

Lataa sovellus!

Kokeile!

Shareway-palvelun käyttö ei maksa mitään - voit vuokrata paikkaasi ja tienata, maksat itse vain pysäköinneistäsi!

Kokeile

Y-tunnus: 3000007-9. Kauppakatu 39, 40100 Jyväskylä. © 2019 Shareway Oy